Hyvät naiset ja herrat, arvoisat designtaiteen ystävät
Suomalaisen taideteollisuuden suhde luontoon ja kansalliseen perinteeseemme ovat varmaankin tärkeimpiä tekijöitä jotka ovat kohottaneet meidät maailman muotoilun huipulle. Taideteoksen luontosuhde ja muotokieli ovat asioita, jotka merkitsevät myös minulle suomalaisena hyvin paljon. Birger Kaipiaisen taide on omalta osaltaan luonut pohjan suomalaisen modernin taiteen maailmanvalloitukselle. Kaipiainen ei ollut tyylioppien orja vaan aiheet versoivat hyvin persoonallisella tavalla hänestä itsestään. Hänen töitään leimaa mielikuvituksen vapaus. Taide kuvastaa aina myös historiaa, jokainen aikakausi jättää jälkeensä teoksia jotka kuvastavat aikakauden totuutta.
Kaipiaisen taiteessa kiehtoo kolmiulotteisuus sekä jopa aikalaisiakin arveluttanut värikylläinen ja sadunomainen fantasiamaailma. Olkaamme kiitollisia Arabian tehtaan johdolle siitä, että keramiikkatehtaan ylimmässä kerroksessa – taivaassa – taiteilijoille annettiin vapaus luovuuteen ja erilaisiin kokeiluihin, joskus jopa hyvinkin omaperäisiin toteutuksiin. Tänään katsellessani täällä näitä teoksia ne vaikuttavat hienostuneilta ja jokainen näistä puhuttelee omalla tavallaan. Kuovi sateessa, Helmilintu tai Harppua soittava enkeli ovat taideteoksia, jotka eivät koskaan lakkaa vaikuttamasta, niissä on jotain mystisyyttä, runollisuutta ja sitä aitoa taiteilijan teoksiinsa luomaa rakkautta. Harppua soittavat enkelit ovat syntyneet surusta, rakkaimpien läheisten poismeno synnytti eriväriset enkelit. Sininen enkeli soittaa Händeliä, punainen Rahmanovia ja oranssinvärinen ei tiennyt mitä soittaisi. Mietin usein kuvaako Kaipiainen itsensä oranssin värisenä enkelinä, ihmisenä joka on jäänyt yksin kun rakkaimmat ovat lähteneet. Yksinäisenä, siipirikkona soittajana, joka ei tiedä kuinka elämä tulisi jatkumaan. Katsellessani noita enkeleitä nyt puoli vuosisataa myöhemmin, ne koskettavat vahvuudellaan aina uudelleen.
Massiiviset helmilinnut valloittivat Milanon triennaalin 1960. Pienen pienistä helmistä tehdyt uljaat veistoksenomaiset teokset kello rinnassaan herättivät jo tuolloin huomiota maailmanlaajuisesti. Kelloilla Kaipiainen halusi todennäköisesti kuvata sitä, kuinka luonto hoitaa kaiken ajallaan. Teos Lapsuuden ystävä, Kuovi nimeltään oli kertonut, että muuttolinnuilla on rinnassaan kello, joka toimii aina. Keväällä ne saapuvat omalle reviirilleen, pesivät ja syksyn koittaessa suuntaavat kulkunsa erehtymättä kohti etelän kaukaisia rantoja. Helmilintua katsellessa aika pysähtyy, kellon viisarit osoittavat viisitoista yli kaksitoista, mutta ajatus rientää. Mietin usein, kuinka varsin pelkistetty taideteos voi koskettaa ja herättää joskus hyvinkin voimakkaita tunteita.
Yksi Kaipiaisen päätöistä, Kuovi sateessa reliefi, on minulle ehkä kaikkein rakkain teos hänen tuotannossaan. Taideteos on koottu sadoista tuhansista pienistä keramiikkahelmistä, se on pelkistetty, kaukana värikylläisyydestä ja koristeellisuudesta, mutta täynnä symboliikkaa. Minulle sateessa ylväänä seisova kuovi on täynnä elämää, unia ja unelmia. Teosta katsellessa ainainen kiire ja arjen murheet hukkuvat sateen seesteisyyden alle.
Ajatuksiani kuvaavalla tavalla toivon myös Teidän arvoisa yleisö kohtaavan Kaipiaisen töiden vaikuttavuuden ja inspiroituvan niistä. Tilaa jää teillekin symboliikan tulkinnalle. Haluan kiittää lämpimästi Emma-museota ja sen henkilökuntaa, erityisesti Pilvi Kalhamaa ja kaikkia teitä muita jotka olette mahdollistaneet tämän näyttelyn, erityisesti professori Harri Kalhaa ja maisteri Juhani Kukkosta. Toivotan Teille täällä tänään arvoisat taiteen ystävät erittäin nautinnollista fantasiailtaa!
Paljon kiitoksia!