Hyvät naiset ja herrat, arvoisat suomalaisen kulttuurin ystävät

Unkarilainen kirjailija György Konrad on lausunut; ”Rohkeus on vain pienten askelten summa”. Tuollaista pienten askelten rohkeuden summaa on tarvittu vuonna 1938, kun Suomen kulttuurirahasto perustettiin laajalla kansalaiskeräyksellä. Pienten kansakoululaisten pienet rohkeat askeleet eri puolilla Suomea ovat keränneet kokoon sen summan, joka on mahdollistanut Suomen kulttuurirahaston syntymisen. Tämä oli tuolloin heidän suuri tulevaisuuden kulttuuritekonsa itsenäiselle Suomelle. Noista alkulähteen johdannaisantimista pääsemme nauttimaan täällä tänäänkin 67:n jaettavan apurahan muodossa. Mielihyvin voi todeta, että Pohjois-Karjalan aluerahasto on asiamiehensä Tuomo Vatasen johdolla tehnyt taas hyvää työtä.

Tänä vuonna 100 vuotta täyttävän itsenäisen Suomen historia on täynnä erilaisia sankaritekoja. Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen kumppaneineen ovat juosseet Suomen maailmankartalle, talvisodan ihmeessä Suomi sodittiin sisulla maailmankartalle, mutta Suomi on myös muotoiltu suomalaisten legendaaristen kultakauden designereiden ansiosta maailmankartalle. Kansainvälisen myyttisen arvostuksen ovat saaneet mm. muotoilijat Tapio Wirkkala ja Alvar Aalto ja Timo Sarpaneva, Kaj Franck ja Rut Bryk. He ovat olleet keskeisessä asemassa suomalaisen laadukkaan ”Suomi-maakuvabrändin” luomisessa ja omaleimaisen kansallisen identiteettimme rakentamisessa maailmalla.  Heidän hyvien tekojensa kulttuurimielikuvavaikutukset ennen sotia ja sotien jälkeen tunnetaan hyvin laajasti maailmalla vielä tänäkin päivänä. Todelliseen maailmanmaineeseenhan me nousimme vuosien -51, -54 ja -57 järjestetyissä Milanon triennaaleissa, tuon aikakauden merkittävimmässä muotoilufoorumissa, eräänlaisissa muotoiluolympialaisissa.

Arvoisat juhlavieraat, minulla on täällä tänään suuri kunnia keräilijänä olla kertomassa keräilytyöstäni samoin kuin on ollut suuri kunnia keräilijänä olla säilyttämässä ja vaalimassa edellä mainittujen ja monien muiden heidän aikalaistensa designtaiteilijoiden hyvien tekojen elämäntyön perintöä. Lähes pyhälle käsitteelle ”Finnish design” nöyränä ja uskollisena ja suomalaista designia ylpeästi arvostavana olen suorittanut tätä keräilytyötäni. Designtaiteessa siis muotoilutaiteessa olen kerännyt lähinnä keramiikkaa ja lasia ponnekkaan määrätietoisesti pitkälti yli 30 vuoden ajan. Erityisen tärkeää patrioottista työtä koen tehneeni maassamme vallinneen 90-luvun syvän laman aikana, tuolloin toimin eräänlaisena kansallisena vastavoimana tämän merkittävän kulttuuriaarteistomme säilyttämisessä. Tuolloin pelastin varsin monen upean, usein uniikin, taideluomuksen valumisen ulkomaille. Tuohon aikaan keräilyalustanani oli pelkästään Suomi, mutta viimeisen 15 vuoden ajan olen hankkinut tätä kulttuuriaarteistoamme aktiivisesti takaisin Suomeen kansainvälisistä huutokaupoista, erityisesti Ruotsista, Yhdysvalloista, Saksasta ja Ranskasta. Sen verran merkittävän kasan erilaisia ”pönttöjä ja törpäköitä” olen onnistunut keräämään noin 8 000 esineen designkokoelmaani, että kokoelmani asemoituu Suomessa kolmen merkittävimmän designkokoelman joukkooon erityisesti laadukkuudeltaan. Kaksi muuta tärkeää designkokoelmaa ovat Helsingissä sijaitsevan taideteollisuusmuseon ja Riihimäellä sijaitsevan Suomen lasimuseon kokoelmat. Kokoelmani on siis saanut alan asiantuntijoilta museaalisen kokoelman statuksen. Kokoelmastani on ollut esillä erilaisia teemanäyttelyitä useissa kymmenissä museoissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nykyiselläänkin kokoelmastani on sovittu järjestettäväksi laajalla kiertueella Eurooppaan ja Japaniin 16 erillistä museonäyttelyä. Eurooppaa kiertää tälläkin hetkellä kolme erillistä museonäyttelyä, yksi Saksassa Wirkkala-näyttelynä Glashotte Gernheim -museossa, yksi Espanjassa sarpanevan näyttelynä La Granja -museossa ja kolmas Rut Bryk-yhteisnäyttelynä Wirkkala Rut Bryk -säätiön kanssa Falkenbergin museossa Ruotsissa. Yksittäisiä esinelainoja on ripoteltuna siellä täällä ympäri maailmaa. Haluan myös mainita, että kokoelmastani on kirjoitettu eri teemoilla kymmenkunta kirjaa, näitä on käännetty viidelle kielelle. Uusia kirjoja tiedän myös olevan tekeillä. Kokoelmani kerääminen on vaatinut minulta paljon pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, paljon keräilijän innokkuutta ja aina uudelleen innostuvuutta, paljon ajallista uhrautumista vähäistä vapaa-aikaani käyttäen ja hyvin merkittävää henkilökohtaista taloudellisten resurssien – alkuaikoina varsin niukkojenkin – suuntaamista tälle minulle niin rakkaalle harrastukselleni. Vuosien saatossa tämä intomielinen harrastukseni on tainnut muuttua eräänlaiseksi design-elämäntyöksi mutta uuden kokemisen ilo ja hyvällä tavalla keräämisen hauskuus ei ole silti kadonnut. Näin jälkeenpäin voin hieman huvittuneena todeta tuolloin designista valistumattomassa ympäristössä kokeneeni aika ajoin olleeni eräänlainen suomalaisen designin ”hukkaputki” tai ”höynäytettävä höpsykkä”, joka kahmi suomalaista designia laajasti. Tänä päivänä kun suomalaisen designin arvostus on kovassa kansainvälisessä nousussa, kyseisten tahojen virnistely on kääntynyt selkääntaputteluksi lausunnoin; ”kylläpä sinulla oli silloin näkemystä”. Taidetta kerättäessä taloudellinen pääoma voi kyllä oikealla ratkaisulla säilyttää arvonsa ja jopa merkittävässä määrin myös lisääntyäkin mutta ennen kaikkeahan tässä lisääntyy myös kansallinen kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Näen, että taiteen keräämisessä yhdistyy ranskalais-sosiologin Pierre Bourdieun näkemys taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kasvusta.

Tämä intohimoinen designkeräysharrastukseni on minun hyvä kulttuuritekoni tänä vuonna 100 vuotta täyttävälle isänmaallemme. Iloitsen, että voin näin altruistisesti olla yhteisellä kansallisella asiallamme mahdollistamassa tämän myyttisen kultakauden taideaarteiston säilymisen suomessa. Kansainvälisten näyttelyjeni kautta haluan olla viemässä maailmalle viestiä Suomesta modernina laatuyhteiskuntana, joka pohjautuu suomalaisiin vastuullisiin ja kestäviin arvoihin, ahkeruuteen ja korkeaan tekniseen osaamiseen.

Keräilyviettini kiihkeydessä joskus mietin, mikä on se voima mikä saa minut aina yhä uudelleen innostumaan uusista esineistä tai mikä on se ”kiima”, joka saa minut täydentämään vielä puuttuvia osioita. Suomalaiset designtaiteilijat ovat yhä uudelleen ammentaneet luomisvoimansa suomalaisesta luonnosta ja tämä näyttäytyy myös teosten nimissä, kuten Tapio Wirkkalalla luonnonilmiöt ”pyörre” tai ”kierre” tai klassikko ”kanttarelli”, tai sarpanevalla ”orkidea” ja ”hiidenkirnu”, mainittakoon vielä Nanny Stillin työ nimeltä ”revontulet” jne.  Luonnon kieli, luonnon oma kieli on se aito ja oikea alkuperäinen kieli, joka koskettaa alkukantaista minäämme ja puhuttelee urbanisoitunuttakin sieluamme, tuo konstailematon luonnon kieli saa sydämemme värähtelemään kauneuden mielihyvästä. Mikä tässä voisi olla taiteellisesti suurempaa ja korkeampaa, kuin että jos joku pystyy ajattoman koskettavalla tavalla ikuistamaan luonnonilmiöitä, kuten auringonlaskun tai revontelut tai esimerkiksi sääilmiön; sumu. Näiden teosten puhutteleva lumo ei katoa koskaan. Mielestäni on helppo yhtyä amerikkalaisen filosofin Susanne K. Langer seuraavanlaiseen ilmaisuun; ”jokainen koskettava taideteos luo virtuaalisen mielikuvan, joka antaa muodon subjektiiviselle elämykselle”. Muotoilun ikoni Timo Sarpaneva on vastaavasti määritellyt suomalaista muotoilua kansainvälisesti tunnetun kajakki-lasiveistoksensa yhteydessä; ”absoluuttisen muodon kääntäminen sanoiksi ja niiden vaihtuviksi sisällöiksi himmentäisi muodon matemaattisen kauneuden. Muoto on aina itsensä syy ja seuraus, jakamaton ykseys”.

Taide ja kulttuuri elävät aina ajassa. Näkemyksellisesti tuotettu taide on aina kestävää ja ajatonta mutta sitä seuraa aina pohjavireenä syntymässään oman aikansa ajankuva tai historiallinen konteksti, joka tallentaa kestävällä tavalla jälkipolville sen ajan historiaa. Otan muutaman esimerkin; esimerkiksi kokoelmani 30-lukulaisista Aallon Savoy-vaaseista voi todeta, että ne ovat kansainvälisesti tunnettuimpa suomalaisen orgaanisen muodon symboleja tai Arttu Brummerin Jean Sibeliuksen 80-vuotis syntymäpäiväksi v. 1945 suunnittelema Finlandia-juhlamaljakko on osa ylevää suomalaista monikerrostuksellista historiaa (tämänkin muutaman esineen sarjan yksi kappale on annettu valtion lahjana Ranskan presidentille Charles de Gaullelle). Vielä lisää poimintoja kokoelmastani; oma merkittävä historia on myöskin Wirkkalan Lapissa muotoilemalla 80cm:n pilkkiavannolla, se on suunniteltu ehkä kansainvälisesti arvostetuimman presidenttimme Urho Kekkosen 70-vuotis syntymäpäivän kunniaksi v. 1970. Teoksesta innostuneena Kekkonen lahjoitti vastaavanlaisen kaverilleen presidentti Brezneville valtion 80-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Lähihistoriasta muistuu mieleen tapaus, jossa eräs vaalirahoittaja lahjoitti pääministeri Matti Vanhaselle Kesärannassa v.2008 Wirkkalan suunnitteleman jäävuori-lasiteoksen. Tämä vankkatekoinen teos ei kestänyt pääministerin ”paineita” vaan laajan julkisuuden jälkeen sen kerrotaan menneen valitettavasti ”rikki”.

Arvoisat kuulijat, teemalla ”hyvä kulttuuriteko” haluan nostaa arvostavasti esille Suomen Kulttuurirahaston tukeman ”taidetestaajat” projektin merkityksen. Tällä varsin suurella 20 miljoonan euron panostuksella Suomen Kulttuurirahasto kunnioittaa noiden v. 1938 pienten rohkeiden askelten ottajien aikalaisia. Taidetestaajat-tapahtuma mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle kaksi ilmaista taidelaitosvierailua tavoittaen noin 200 000 suomalaista nuorta. Haluan uskoa, että tällä positiivisella aktiivikampanjalla on kauaskantoinen tulevaisuuden vaikutus. Joku heistä voi kasvaa tulevaisuuden taideikoniksi (ja suomalaisen taiteen merkkihenkilöksi maailmalla). Meillä suomalaisilla on sanonta ”laita hyvä kiertämään”. Edelleen osoituksena Suomen Kulttuurirahaston tulevaisuuteen katsovasta näkemyksellisestä työstä haluan vielä tuoda esille, että esimerkiksi aikaisemmin mainitsemani kulttitaiteilijat Alvar Aalto ja Tapio Wirkkala ovat myös saaneet nauttia Suomen Kulttuurirahaston apurahoista 40- ja 50-luvuilla. Suomen taiteen hyväksi tekemällään kansainvälisellä hyvän teon kierrätystyöllä he ovat osoittaneet olleensa luottamuksen arvoisia.

Arvoisat juhlavieraat, maailmankaikkaudessa pieni hyvä teko, tai pelkkä aikomuskin, voi muuttua suureksi teoksi. Suomen kulttuurirahaston peruspääoman keräys on osoitus me-hengen joukkovoiman suuruudesta. Hyvien tekojen kulttuuriaarretta ei kerätä itselle omaksi hyödyksi. Hyvien tekojen kulttuuriaarre on tarkoitettu jaettavaksi yhteisöllisesti toisten kanssa ja toisten hyväksi. Kulttuuriperintöämme vaalivina ja kasvattavina kansalaisina me saamme aina hyvää myös itsellemme ja rikastumme itsekin ainakin henkisesti. Kysynkin nyt teiltä arvoisat kuulijat; mikä voisi olla teidän oma hyvä tekonne suomalaiselle tieteelle tai taiteelle? Jos haluaa päästä helpolla, voi lahjoittaa roposen Suomen Kulttuurirahastolle. Vai voisiko se olla lipun hankkiminen Savonlinnan oopperajuhlille? Vai olisiko se elokuvalipun hankinta lokakuussa ilmestyvään uuteen ”Tuntematon sotilas” elokuvaan vai pääsylipun hankinta Utran uuteen teatteriin? Kysympä vain, saako kulttuuriomatunnon ostetuksi hiljaiseksi kolmen euron lipulla Joensuun kaupungin taidemuseoon? Vai mikä se suuri-pieni teko voisi olla? Voisihan se olla myös omakohtaista ei taloudellista tukea vaan sympatiaa noiden edellä mainituille pienten rohkeiden askelten aikalaisille. Tätä tukea voi osoittaa ja samalla nautiskella esim. Vierailusta ”Suomen suven avaus” -tapahtumassa kesäkuun toisena päivänä Laulurinteellä!!!

Arvoisat kulttuurinnälkäiset juhlavieraat, nyt kun olen näännyttänyt teidät tällä pitkällä puheellani, kysynkin vielä kerran teitä soimaten; mikä on teidän oma hyvä kulttuuritekonne?