Tapio Wirkkala ”An Icon of Finnish Design” -näyttely Prahan Museum of Decorative Artsissa 1.11.2019-23.1.2020

Tapio Wirkkalan ”Kierre”. Kuva: Niclas Warius

 

”Kasvava kiinnostus Suomea kohtaan näkyy myös design taiteessa: Collection Kakkosen näyttelykokonaisuuksia ja esineitä lainataan nyt maailmalle enemmän kuin koskaan”, kertoo kauppaneuvos Kyösti Kakkonen.

Kauppaneuvos ja taidekerääjä Kyösti Kakkonen on erityisen ylpeä voidessaan avata ensi torstaina Prahassa Tapio Wirkkalan, kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen muotoilijan näyttelyn Suomen Tshekin suurlähettilään Jukka Pesolan kanssa. Wirkkalan taiteellinen ura oli poikkeuksellisen laaja-alainen ja kansainvälinen.

”Minulle Tapio Wirkkalan työt edustavat sitä aikaa, kun itsenäinen Suomi kohotti identiteettiään. Työt vaikuttivat siihen, mitä Suomi edustaa: kaunista ja puhdasta luontoa, ainutkertaista, yhteistä pohjoismaista identiteettiä sekä luovuutta ja sisukkuutta. Tapio Wirkkalan työt ovat helposti lähestyttäviä”, Kakkonen sanoo. Wirkkala tunnetaan parhaiten lasimuotoilusta, mutta hän työskenteli laajasti myös puun ja metallin kanssa ja loi taidetta Suomen lisäksi Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Praha on näyttelykaupunkina erityinen, koska se on tällä hetkellä matkailijoiden suosiossa ja houkuttelee kävijöitä ympäri maailman.

Tulossa moniosainen kirjasarja suomalaisesta taidelasista ja -keramiikasta

Kaikki Wirkkala-näyttelyn esineet on lainattu Collection Kakkoselta, josta on pidetty jo 50 kansainvälistä näyttelyä. Osa sen laajasta keramiikkakokoelmasta on juuri palannut Japanista, jossa se kiersi kahden vuoden ajan ja oli esillä viidessä japanilaiskaupungissa.

”Näyttelyt vahvistavat kuvaa laadukkaasta ja osaavasta Suomesta, ja tämä on meille tärkeää kansallista työtä sekä Suomen brändäämistä”, sanoo Kakkonen.

Ensi vuodelle on tulossa viisi näyttelyä. Collection Kakkonen julkaisee piakkoin myös kuusiosaisen kirjasarjan, jossa esitellään suomalaista taidelasia ja -keramiikkaa laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kirjoihin tulee kuvat yli 2000:sta kokoelman esineestä ja suomalaiset ja ulkomaiset huippuasiantuntijat kirjoittavat tekstit.

”Työ on vielä kesken, mutta näillä näkymin pyrimme julkaisemaan kirjasarjan keväällä 2020”, kertoo Kakkonen.

 

Lisätiedot:

Kauppaneuvos
Kyösti Kakkonen
+358-50 65222